Pia Rautio

Author's posts

Henkilökuvassa

Meidän oma kyläkauppa – Latokasken K-market on saanut uuden pirteän vetäjän! Anu Syväluoma-Kettunen on kotoisin Kainuusta, toiminut pitkään yrittäjänä Oulussa ja työskennellyt viimeiset 8 vuotta pääkaupunkiseudulla. Työkokemusta on syntynyt mm. erilaisista esimiestehtävistä henkilöstöpalvelun piirissä. Anu on kolmen lapsen äiti ja nyt kahden K-kaupan pyörittäjä! Hän on vastannut sekä Latokasken K-Marketin toiminnasta kesäkuusta 2017 lähtien että …

Jatka lukemista

Aloitteita kaupungille

Latokasken asukkaat ovat ottaneet aktiivisesti yhteyttä yhdistykseen mm. liikenneturvallisuusasioissa. Teimme viime vuonna kaksi aloitetta Espoon kaupungille koskien vaarallisia tienylityspaikkoja. Monet Latokasken ja Nöykkiön asukkaat ovat todenneet että valaistus ja sen myötä näkyvyys Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä, erityisesti pimeään aikaan, on erittäin huono. Asuinalueemme lapsia kulkee koulumatkallaan risteyksen kautta kouluun. Jalankulkijoiden havaitseminen autosta vaatii erityistä tarkkaavaisuutta. …

Jatka lukemista