Aloitteita kaupungille

Turvallisen asuinympäristön kehittäminen on tärkeä painopistealue Latokaski-seuran toiminnassa

Latokasken asukkaat ovat ottaneet aktiivisesti yhteyttä yhdistykseen mm. liikenneturvallisuusasioissa. Teimme viime vuonna kaksi aloitetta Espoon kaupungille koskien vaarallisia tienylityspaikkoja.

Monet Latokasken ja Nöykkiön asukkaat ovat todenneet että valaistus ja sen myötä näkyvyys Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä, erityisesti pimeään aikaan, on erittäin huono.
Asuinalueemme lapsia kulkee koulumatkallaan risteyksen kautta kouluun. Jalankulkijoiden havaitseminen autosta vaatii erityistä tarkkaavaisuutta. Sadekelillä näkyvyys huononee entisestään. Osa jalankulkijoista ei käytä heijastinta.

Esitimme aloitteessa (17.2.2017), että kaupunki harkitsisi ns. ”välkky” – havainnevalojen asentamista kyseiseen risteykseen. Tällainen ”Välkky” on asennettu aiemmin Latokaskeen Kaskenpolttajantien ja Kaskenpolttajankujan risteykseen. Risteyksessä tapahtui liikenneonnettomuus, jossa toisena osapuolena oli koululainen. Latokaski-seura ry teki onnettomuuden jälkeen helmikuussa 2015 Espoon kaupungille aloitteen yhdessä alueen taloyhtiöiden kanssa risteyksen liikennejärjestelyjen parantamiseksi.

Kaupungin vastauksessa 29.6 todettiin, että ”välkky”-havainnevaloja ei asenneta toistaiseksi lisää, mutta Nöykkiönkadun sisäkaarteen valaisin tullaan uusimaan ja muutkin valaisimet tarkistetaan. Iloksemme saatoimme todeta loppuvuodesta, että kaupunki asensi risteykseen ”Älykkäät suojatievalot”.

Suojateiden tehovalaistusta kokeillaan parhaillaan kolmessa eri kohteessa Espoossa.
Nöykkiönkadulla valaistus kirkastuu nappia painamalla. Älykkäiden suojatievalojen toimivuutta tutkitaan käytössä. Tuloksien ja palautteiden perusteella selviää, onko suojatievaloista merkittävää hyötyä ja hankitaanko niitä mahdollisesti myöhemmin lisää. Voit antaa palautetta kaupungille suojatievaloista teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalveluun.

Älykkäät suojatievalot ovat osa Espoon kaupungin Suomi100 -juhlavuoden Valovuosi-hanketta.

Nöykkiönkadun valot sijaitsevat Nöykkiönkadun ja Kaskitien liittymässä. Valot syttyvät nappia painamalla.

Lue lisää:  http://www.espoo.fi/fi-FI/Alykkaat_suojatievalot_syttyivat_Noykkio(130902)

 

Vastine kaupungilta

Latokaski-tielle uusi suojatie

Toinen yhdistyksen aloite loppuvuodesta koski vaarallista tien ylitystä Latokaski-tiellä. Latokasken puistosta lähtee kävelytie kohtisuoraan Latokaski-tietä lähellä K-Marketia kohdassa, joka on Kokkohongantien ja Latokaski-tien T-risteys. Tien ylitykseen ei ole suojatietä eikä kumpaankaan suuntaan lähde jalkakäytävää. Pyysimme, että kaupunkitekniikan keskus selvittäisi, miten tien ylitys voitaisiin tehdä turvalliseksi.

Vastaus saapui 7.1.2018: ”Kiitos palautteestanne. Liikenneturvallisuustiimimme on tutustunut palautteeseenne koskien Latokaski nimisen kadun ylitystä Latokaskenpuiston kohdalla. Suojatie Latokaski kadun ylitse Kokkohongantien liittymän kohdalla on tarpeellinen. Teemme parhaamme, jotta suojatien suunnittelu ja toteutus etenevät kaupunkitekniikan keskuksessa mahdollisimman ripeästi.”

Latokasken urheilupuisto
Siivoustalkoot 2017