Adressi “koirapuisto Latokaskeen”

Adressi “koirapuisto Latokaskeen”

“Latokaskessa asuu valtavasti koiria. Tilastotietoa niiden määrästä ei ole, mutta arkihavaintojemme mukaan niitä on paljon, ehkä satoja. Onhan Latokaski asuinympäristönä ihanteellinen koirien omistamiselle ja koiraharrastukselle.

Pisan ja Nöykkiön koirapuistot ovat tällä hetkellä lähimmät puistot, mutta Pisan koirapuisto on latokaskelaisia ajatellen liian kaukana, varsinkin liikuntarajoitteisille ja iäkkäille koiranomistajille. Nöykkiön koirapuisto puolestaan on varjoisa ja vaikeasti siistinä pidettävissä. Koirapuiston tulee olla helposti saavutettavissa ja lähellä, jotta koirat voivat käyttää sitä aktiivisesti.

Koirille on tärkeää päästä juoksemaan vapaasti ja leikkimään toisten koirien kanssa. On myös hyvä, jos koirat tuntevat toisensa, sillä silloin vältytään monilta ikäviltä kahakoilta ja vaaratilanteilta. Alueen omassa koirapuistossa koirat oppivat pian tuntemaan toisensa. Vieraassa puistossa, vierailevana koirana ei koskaan voi olla varma, miten muut koirat suhtautuvat.

Koirapuisto luo myös omalta osaltaan yhteisöllisyyttä ihmisten kesken, ja myös sitä haluamme ’kyläyhteisössämme’ edistää.

Olemme hakeneet koirapuistoa Latokaskeen viimeksi 2013, mutta silloin aloitteemme ei johtanut toivomaamme tulokseen. Tarve koirapuistolle on kuitenkin koko ajan olemassa ja itse asiassa vain kasvaa. Latokasken koiraharrastajat ovat jopa perustaneet Facebookiin Latokasken karvakuonot –ryhmän, jossa on tällä hetkellä xxx jäsentä ja uusia jäseniä tulee lähes päivittäin.

Toivoisimme siis saavamme koirapuiston tänne Latokaskeen. Jos mahdollista, sen yhteydessä voisi myös olla treenikenttä koirien koulutusta varten. Kun vuonna 2013 teimme aiheesta kuntalaisaloitteen ja sen allekirjoitti yli 100 henkilöä adressit-sivustolla. Nyt käynnistämme allekirjoituskampanjan uudelleen. Käy siis allekirjoittamassa aloite sivustolla.”
http://www.adressit.com/koirapuisto_latokaskeen_2015

Eko-onginnan palkintoja kaivataan